Asunto Oy Forssan Korkeavaha

Taloyhtiöllä oli päätös pihan perusparannuksesta, he olivat teettäneet pihasunnitelman, joka sisälsi näyttäviä laatoituksia ja kivetyksiä sekä istutuksia uuden asfaltin ohella. Taloyhtiö oli päättänyt lähteä kartoittamaan myös autolataustarvetta. Aluksi taloyhtiöllä oli ajatuksena tehdä vain autolatausvaraukset. Mutta myös ARA:n avustuksen takia, pihalle päädyttiin rakentamaan kaapelointi-infra ja jokaiseen autopaikkaan 11 kW latausteho verkkoyhteysvarauksella.

”Tein omaehtoisesti 3D-mallinnuksen pihasta. Kun isoa piharemonttia tehdään piha-alueelle, tarvitaan myös näyttävää valaistusta. 3D-mallinnuksen kautta taloyhtiö innostui suunnitelmasta ja pihalle tehtiin sen mukainen valaistus. Siellä otettiin heti myös kotitalouslataus eli 1-vaiheinen lataus kuudelle autolle, joka tehtiin tarpeiden mukaan pois päiväjärjestyksestä”, kertoo sähkömestari Turkka Oksa.

Pihat kuin eri maailmoista

Aikaisemmin taloyhtiössä oli remontoitu “ylätalon” piha, ja 2022 tehtiin “alatalon” piha, lopputuloksena on kaksi eri maailmaa.

Perinteisemmän yläpihan vastakohtana on alapiha, jossa on mietitty mm. valaistuksen väriä, valaisimien korkeutta ja valonlähteen optiikkaa sekä valaisimien sijoittelua erilailla kuin pakonomaisen tarpeen kautta.

”Pihalle tehtiin älypihavaraus. Vielä siellä ei ole himmennyksiä käytössä, mutta kaapelointi ja uusittu sähköpääkeskus mahdollistavat älypihan käyttöönoton, jos sille nähdään tulevaisuudessa tarvetta.”

”Korkeavahaan vaihdettiin autolatausten takia uusi sähköpääkeskus. Ja sinne lisättiin varauksena tulevat mahdolliset aurinkosähkötarpeet. Tällä halutaan pidempää elinkaariajattelua sähkötöiden osalta. Pääkeskus on meidän omaa tuotantoa eli se on osa avaimet käteen-ideaa”, Oksa toteaa.

Korkeavahan pihalle asennettiin lisäksi jouluvaloille pistorasioita sekä niille ohjaukset, mahdollistamaan uuden pihan koristelut.

”Piha-alueelle tehtiin lisäksi sulatuksia. Pihalla oli epätasaisuuksia ja rappusia, joihin tehtiin aluesulatukset turvallisuuden takaamiseksi. Lisäksi tehtyjen putkitusvarausten ansiosta autolatauskapasiteettiä voidaan tulevaisuudessa lisätä tarpeen mukaan.”

Karppelin Oy
Lammintie 504,
31600 Jokioinen
Y- tunnus: 2098754-3

Myynti
010 567 9710
myynti@karppelin.fi

Huolto ja vikakorjaukset
huolto@karppelin.fi

Seuraa meitä somessa

Seuraa tilaustasi:

Matkahuolto

Copyright © 2024 Karppelin Oy

Ota yhteyttä